Tarot-tulkinnat

Hoidolliset tulkinta-sessiot

Askel vapaampaan sinuun

Omalla tielläni saamani apu henkimaailmalta ja muilta ihmisiltä on ollut ratkaisevassa asemassa siinä, että olen nyt tässä; elämässä sitä täyttymyksellistä elämää mistä joskus pelkästään vain unelmoin.

Kulkemani tie tähän on ollut kivinen, joten tiedän, että elämä voi tuntua välillä todella vaikealta. Onneksi vaikeuksista, niin pienistä kuin isoistakin sellaisista voi selvitä, ja raskaat sisäisyyden möykyt voi muuttaa henkiseksi (ja myös fyysiseksi) kullaksi ja voimavaraksi.


Voit siis nousta tuhkasta kuin feenixlintu, entistä kirkkaampana kuin koskaan aiemmin. Voit oikeasti toteuttaa unelmasi, liittyivät ne sitten ihmissuhteisiin, työhön, rahaan, hyvinvointiin tai mihin tahansa muuhun elämän osa-alueeseen. ❤️‍🔥 Se kuitenkin vaatii sisäisen muutoksen, joka tarvitsee tapahtuakseen rakkautta, tukea ja turvaa, niin itseltäsi kuin ympäristöltäkin.


Ilman askeleiden ottamista tarvittavan sisäisen muutosten eteen, asiat junnaavat paikallaan, kunnes tilanteesta tulee niin sietämätön, ettei sitä enää voi ylläpitää. Saatat ehkä olla juuri tässä pisteessä, jossa muutos tuntuu vääjäämättömältä oman hyvinvointisi ja mielenterveytesi takaamiseksi.


Jos omat voimavarasi tai työkalusi muutoksesi edesauttamiseen tuntuvat olevan lopussa (mutta olet silti päättänyt onnistua), olen tässä sinua varten. Kuljetaan nämä seuraavat tärkeät askeleet yhdessä, jotka tulevat muuttamaan elämäsi suuntaa kohti sydämesi haaveiden mukaista, runsasta elämää.


Oikea aika positiiviseen muutokseen on JUURI NYT. Olet todellakin sen ansainnut!

Hoidollinen tulkinta-sessio on askel vapaampaan sinuun

Hoidollinen tulkinta sessio vahvistaa yhteyttäsi omaan sydämeesi ja sen intuitiiviseen viisauteen, tuoden rauhaa ja yhdistäen sinut selkeämmin johdatukseen. Sessio auttaa sinut vahvemmin käsiksi siihen, kuka sinä olet ja mitä olet tullut tähän elämään tekemään; muistamaan paremmin itsesi ja sielusi suunnitelman.

Ja kuinka toteuttaa elämäntehtävääsi käytännössä; mitkä ovat seuraavat askeleet, jotka auttavat sinut eteenpäin polullasi.

Tuomme lempeästi tietoisuutta niihin aspekteihin sinussa, jotka vaativat tulla huomioiduiksi, jotta vapain ja onnellisin sinä voi tulla esille. Samalla puramme tietoisuus ja energiatyöskentelyn avulla sinua jarruttavia energioita ja uskomuksia, jotka pidättelevät sinua paikallaan. Näin pääset astumaan syvemmälle voimaasi ja luovan energiasi, sielusi palon, ilmentämisen äärelle.

Mitä vahvemmin olet linjassa oman tehtäväsi ja sydämesi viisauden kanssa, sen enemmän elämääsi tulvii rakkautta, runsautta ja täyttymyksellistä onnea, luonnollisesti ja helposti.

Hoidollinen tulkinta sessio on sinulle jos…

💛 Haluat laajentua ja ”nousta seuraavalle tasolle”, jollain elämäsi osa-alueella, mutta sen tekeminen pelottaa ja tuntuu vaikealta saavuttaa

💛 Olet epävarma jonkin elämääsi vaikuttavan valinnan tekemisessä

💛 Sinulla on pelkoja ja huolia, jotka vaikeuttavat elämääsi. Esimerkiksi huoli läheisestä, maailman tilanteesta tai omasta turvallisuudesta

💛 Haluat tulla tietoisemmaksi omasta itsestäsi ja voimavaroistasi

💛 Sinulla on addiktiivista käyttäytymistä, johon toivot muutosta

Miten sessio tapahtuu?

Sessio sisältää energiaasi selkeyttävän ja puhdistavan energiahoidon, sekä intuitiivisen tulkinnan tarot-kortteja apuna käyttäen. Energiahoito myös avaa sinua vastaanottamaan tulkinnassa tulevat rakkaudelliset viestit syvemmällä tasolla. Tämä hoidon ja tulkinnan yhdistelmä toimii eheyttäväsi niin tietoisen mielen kuin alitajunnankin tasolla, hoivaten niin energeettistä, kuin fyysistäkin kehoasi.


Energiahoidossa parantava energia vastaanotetaan hiljaisuudessa minun toimiessa Universaalin parantavan energian välittäjänä. Hoidossa mukana on Arkkienkelit, suojelusenkelisi ja henkioppaasi.


Hoidollinen tulkinta-sessio tapahtuu etänä ilmaisen Zoom-ohjelman kautta tai WhatsApp puheluna.

Yksi sessio on kestoltaan 1,5 tuntia.


Jos haluat ottaa suuremman loikan eteenpäin kanssani, voit valita 3 tai 5 kerran hoitopaketin. Tapaamiset ovat kahden viikon välein.

Hoidollinen tulkinta-sessio on askel vapaampaan sinuun

Hoidollinen tulkinta sessio vahvistaa yhteyttäsi omaan sydämeesi ja sen intuitiiviseen viisauteen, tuoden rauhaa ja yhdistäen sinut selkeämmin johdatukseen. Sessio auttaa sinut vahvemmin käsiksi siihen, kuka sinä olet ja mitä olet tullut tähän elämään tekemään; muistamaan paremmin itsesi ja sielusi suunnitelman.

Ja kuinka toteuttaa elämäntehtävääsi käytännössä; mitkä ovat seuraavat askeleet, jotka auttavat sinut eteenpäin polullasi.

Tuomme lempeästi tietoisuutta niihin aspekteihin sinussa, jotka vaativat tulla huomioiduiksi, jotta vapain ja onnellisin sinä voi tulla esille. Puramme tietoisuus ja energiatyöskentelyn avulla sinua jarruttavia energioita ja uskomuksia, jotka pidättelevät sinua paikallaan. Näin pääset astumaan syvemmälle voimaasi ja luovan energiasi, sielusi palon, ilmentämisen äärelle.

Sessio sisältää energiaasi selkeyttävän ja puhdistavan energiahoidon, sekä intuitiivisen tulkinnan tarot-kortteja apuna käyttäen. Syvennymme elämässäsi tällä hetkellä pinnalla oleviin teemoihin, juuri niihin joihin toivot eniten selkeyttä ja rauhaa.

Miten tulkinta tapahtuu?

Tarot-tulkinta tapahtuu etänä, joko Zoom-ohjelman välityksellä tai WhatsApp videopuhelun kautta.

Zoom tapaamiseen liittyminen onnistuu helposti klikkaamalla sähköpostiisi lähettämäni linkkiä.

Tulkintaan on hyvä varata aikaa reilun tunnin verran.

Tällä hetkellä teen tulkintoja lahjoitusperiaatteella muutamia kertoja kuukaudessa. Tulkinnasta maksaminen on vapaaehtoista ja tapahtuu lahjoituksena oman kyvykkyyden mukaan.

Normaali hinta tulkinnalle lahjoitusperiaatteella toimivien tulkintojen ulkopuolella on 70€. Normaalihintaiset tulkinnat tulevat saataville lähitulevaisuudessa.

Mitä muut ovat sanoneet saamistaan tulkinnoista?

”Minean korttitulkinta oli todella kaunis ja voimaannuttava kokemus. Tuntui kun Pyhä rakkaus olisi laskeutunut keskuuteemme koko luennan ajaksi. Minean välitön, aito ja lämmin olemus auttoi avautumaan viesteille ja johdatukselle. Tulkinta oli myös hyvin selkeä, tarjoten konkreettisia askelia omalle polulle. Suosittelen lämmöllä! Iso kiitos Minea💛”

– Laura

”Olipa kerrassaan mahtava kokemus! Tämä oli elämäni ensimmäinen kerta kun mulle tehdään tämmöinen tulkinta ja olen ikikiitollinen, että kuuntelin sydämen johdatusta ja tilasin tulkinnan juuri sinulta. Sulla on huikea kyky – ensinnäkin luoda turvallinen ja lämmin ilmapiiri, missä uskaltaa näyttää itsensä kokonaisena kaikkine puolineen, haavoittuvaisena – olet linjassa jonkun korkeampien voimien kanssa – sulla on kyky TODELLA nähdä ja tulkita korttien kautta universumilta välittyneitä viestejä – oli kerrassaan parantavaa saada sanoitus niille aatoksille, jotka olivat tätä aikaisemmin olleet epämääräisiä hahtuvia, minkä on tiennyt olevan olemassa, mutta mistä ei oikein ole saanut kiinni – sun kannustavat ja rohkaisevat sanat jäi sydämeen soimaan ihanina sävelinä. Odotan kovasti että pääsen vielä tallenteen kautta syventymään tulkintaan uudestaan.”

-Tea

”Todella hyvä fiilis on kyllä nyt tulkinnan jälkeen. Tuntuu ehdottomasti, että on saanut työkaluja tästä. Oli kyllä hieno ja mielenkiintoinen tulkinta. Mie en vaan voi käsittää miten samat asiat voi toistua monissa korteissa, niitten värimaailmatkin ja kaikkea. Tosi jännä!  Siulla on ihanan rento läsnäolo, mikä on positiivista, jos vaikka hirveästi jännittäisi, että minkälaista tää on, niin siusta tulee kyllä sellainen vastanottavainen ja rento fiilis. Voin kuvitella että ihmiset voivat olla omia itsejään näissä tulkinnoissa. Tästä on apua varmasti moniinkin tilanteisiin. Kiitos tosi paljon! ”

-Anna

“Sain vastauksia, varmuutta, toivoa ja uskoa itseeni että omaan polkuuni. Mahdolliset epävarmuudet ja mietinnät saivat sulaa pois kun laajempikuva valottui. Tietotaitosi ja sydämesi ohjaa sinua niin selkeästi! Jokainen kortti piti sisällään tietoa, joka ruokki intuitiotani ja rauhoitti sisäistä kyselijääni. Antamasi täydennykset ja tiedot lisäsivät janoani elämään ja uskoa, etten ehkä kuolekaan nuorena vaan saan elää elämäni juuri niin kuin tahdon, kunhan alan elää sitä!”

-Sarita